Blogiarkistot

Paikkatiedon kokoontumisajot lähestyvät

ptm2016Ensi viikolla pidetään taas vuosittaiset paikkatietoalan kokoontumisajot. Juorumarkkinoiksikin kutsutut Paikkatietomarkinat kokoavat reilu 2000 lähinnä paikkatietoalan sisäpiirin edustajaa Helsingin messukeskukseen. Urbaaninhuhun mukaan joka vuosi paikalle eksyy muutama ulkopuolinen henkilö: todennäköisesti poistuvat ennen tiistai-illan Linkkibuffettia (tämä oli ennen Linkkibileet, mutta ilmeisesti biletys jää pois), joka lienee se tärkein verkostumistilaisuus.

Gispo Oy:llä ei tänä vuonna ole omaa osastoa, mutta jos tunnistat meidät sankasta joukosta, niin pyydä tarroja tai postikortteja. 50 ensimmäistä saavat paikkatieto-ohjelmiston käyttöönsä loppuelämäksi (sisältää sekä paikkatietoaineistoja että versiopäivitykset).

Paikkatietomarkkinoiden ohjelma on hyvin monimuotoinen. Pääsalin ohjelmassa on koottuna ajankohtaista yleistä tietoa, jonkinlaista megatrendien seuraamista. Tänä vuonna kuuma peruna on SOTE. Näin vaikkakin SOTEn liittyvät paikkatietoanalyysit on jo tehty ja analyysien lopputulos on jätetty huomioimatta poliittisessa päätöksenteossa.

Tietoiskuohjelma koostuu näytteilleasettajien kaupallisista puheenvuoroista: näistä ei etukäteen voi tietää onko kyse täysin kaupallisesta tuoteluettelon esittelystä vai olisiko jokin asiakin eksynyt mukaan puheenvuoroon. Kun itsekehu ei oikein suomalaisilta onnistu, niin toinen linja on valjastaa sitoutettu asiakas kertomaan omaa sanomaa. Vapaataitelija A.Ahola on kerännyt tietoiskuista kokonaisuuksia eri kävijäprofiileille. Osa tietoiskuista tulee olemaan ääriämyöten täynnä ja toisissa on sitten enemmän tilaa. Vinkki: jos haluat varmistaa istumapaikan sille mielenkiintoiselle tietoiskulle, mene kuuntelemaan jo edellinen puheenvuoro. Tästä vinkistä johtuen monet voivat saada ansiotonta kuulijakuntaa 😉

Gispo Oy on mukana muutamassa ohjelmanumerossa. Sponsoroimme yhdessä HSL:n ja CGI:n kanssa OpenStreetMap-mapthonia (ti 8.11. klo 12-16). Mapthonissa on hyvä käydä katsomassa kuinka OSM:iä kartoitetaan ja kuinka sitä voi hyödyntää omassa toiminnassa. Tietoiskuissa on myös monta puheenvuoroa OpenStreetMap:n hyödyntämisestä. Keskiviikkona (klo 9-11) järjestetään JHS-seminaari, jossa on oiva tilaisuus kuulla Julkisen Hallinnon Suositukseen -liittyvistä asioista, myös Paikkatiedon Viitearkkitehtuurin saloja avataan.

Kuka on vaihtanut työpaikkaa? Mitkä virastot yhdistetään ensi vuonna? Mikä on kuumin ohjelmistotuote? Mikä laitevimpain on kaikkien saatava ensi vuonna? Kuka on menestyjä ja kuka häviäjä? Nähdään ensi viikolla Paikkatietomarkkinoilla!

 

 

 

 

Advertisement

WeLoveMaps – Haluan perustaa karttapalvelun – mitä teen?

Paikkatietomarkkinoiden I päivän iltapäivällä Suomen Kartografinen Seura (SKS) järjesti ”Tykkäämme kartoista – We love maps!” -seminaarin. Ohjelmassa oli perinteisten puhujapöntössä sessioiden lisäksi myös karttaorigamien askartelua.

Kartagrammi_by_JuhaOksanen

© Juha Oksanen

SKS julisti Kartta 2016 -haasteen. Nyt on mahdollisuus loistaa kartografina sekä kerätä mainetta. Ammattilaisten sarjan parhaat kartat lähetetään Kansainväliseen Kartografian konferenssin Japaniin. Aikaa toteuttamiseen on riittävästi, aina syyskuun 2016 loppuun asti.

Oma pönttöesiintyminen koski karttapalvelun perustamista. Esityksen aluksi näytin tyypillisen ammattilaisen näkymän web-karttapalvelun toteuttamisesta:

WeLoveMaps_code

Ei herättänyt suurta mielenkiintoa, joten siirryin sujuvasti näyttämään kuinka ilman varsinaista koodaamista voi tuottaa omat karttapalvelunsa. Luonnollisesti hyödyntäen avoimia tietoaineistoja ja avoimen lähdekoodin ohjelmistoja.

OpenStreetMap

Helpoin tapa tehdä yksinkertainen karttapalvelu on hyödyntää OpenStreetMap:in ”Jakaminen” toimintoa. Valitse OSM:n karttakäyttöliittymästä oikealta ”Jakaminen”. Laita ”Lisää karttamerkki” -kohtaan ruksi, siirrä karttaa oikeaan paikkaan. Kopioi joko suora linkki sähköpostiin tai upota HTML-koodi omalle web-sivullesi. Esimerkit löydät WeLoveMaps-sivultani.

WeLoveMaps_OSM

Perinteinen web-kartta

OpenStreetmapin upotettu HTML-koodi riittää varmaan monelle kartoista kiinnostuneille. Jos on tarpeen julkaista hieman monimutkaisempia karttoja, niin niiden tekeminen onnistuu esimerkiksi QGIS-ohjelmiston qgis2web-laajennoksen avulla. Laajennoksen avulla voi helposti tuottaa OpenLayers tai Leaflet -javascript kirjastoihin perustuvan karttapalvelun.

WeLoveMaps-qgis2web

3D kartta

Kaikilla näyttelyosastoilla näytti olevan mitä hienoimpia 3D esityksiä paikkatiedoista. Joten olihan sellainen myös tehtävä. QGIS:n qgis2threejs-laajennos mahdollistaa helposti 3-ulotteisen karttakäyttöliittymän julkaisun:

WeLoveMaps_ThreeJS_demo

Kaikista edellä mainituista löytyvät esimerkit (ja lähdekoodit) WeLoveMaps-sivultani. Voit myös ladata valmiit QGIS-tiedostot paikkatietoaineistoineen omaan käyttöösi (noin 30 Mt ZIP-tiedosto). Happy Mapping!

Paikkatietomarkkinoiden satoa

Alkuviikolla pidettiin Paikkatietomarkkinat. Viiden vuoden tauon jälkeen olin tiskin toisella puolella. Ei se maailma kovin erilainen ole näyteilleasettajan puolelta. Mitä nyt on hirveä kiire ennen, aikana ja jälkeen. Asiaa ei tietysti helpottanut 4 esiintymistä erilaisissa foorumeissa. Lupasin, että kalvot tulevat ladattavaksi nettin. Myös joitain tarkempia ohjeita keräilen tässä kokoon, lähiaikoina on siis tulossa useampia kirjoitelmia eri aiheista.

Ensimmäinen esitykseni koski projektia, jossa selvitimme Espoon kaupungille liito-oravien mahdollisia liitopolkuja. Tavoitteena oli paikkatietoanalyysien avulla selvittää mistä kohdin liito-oravat mahdollisesti ylittävät Espoon pääväyliä (Kehät I, II, III, Turunväylä ja Länsiväylä). Kalvot löytyvät ensimmäisen kuvan takaa (pdf, 6 Mt)

LIITO-ORAVIEN LIITOPOLUT KAUPUNKISUUNNITTELUN TUKENA

Seuraavassa kuvassa on visualisoitu liitopolkuja Länsiväylän yli Niittykummun kohdalla.

PtrVol_PTM2015_ylitys

Aina paikkatietoanalyysin tulokset eivät vastaa todellisuutta. Oheisessa esimerkissä on Turvesolmun kohdalta laskennan tulokset. Lähtöaineistona käytetty LIDAR-aineisto oli vuodelta 2013,. Kuvan taustalla olevasta ortoilmakuvasta voi nähdä, että alueella ei ole enää puustoa. Tuskinpa myöskään liitopolkuja.

PtrVol_PTM2015_turvesolmu

Suomen OpenLayers 3 -kilpailu

ol3-logoGispo Oy yhteistyökumppaneineen järjestää sovelluskehittäjillä kilpailun OpenLayers 3 -sovelluksen toteuttamisesta. Kilpailun tarkoituksena on tuottaa yksinkertainen, jaettava OpenLayers 3 -sovellus suomalaisten avointen paikkatietoaineistojen hyödyntämiseen.

Nopein voittaa, lue lisää kilpailusta.

OL3js_Stamen

Avoimen lähdekoodin rahoituksesta

Monesti avoimen lähdekoodia ratkaisuja käsittelevissä FUD-lausunnoissa otetaan esiin puutteelliset rahoitusratkaisut. Väitetään, että vapaa-ajalla tai muuten puolihuolimattomasti koodatuista ohjelmistoista ei ole kriittisten tietojärjestelmien osaksi. Ainakaan pitkäjänteisyyttä ei voi olla, koska jatkuvaan sovelluskehitykseen ei ole rahoitusta.

Avoimen lähdekoodin ohjelmistoja kehitetään osana erilaisia IT-projekteja. Joissakin tapauksissa yksittäiset yritykset ottavat suuren vastuun ohjelmiston kehittämisestä. Rahoitus voi näissä tapauksissa tulla loppukäyttäjän budjeteista tai joukkorahoituksen avulla.

”Markkinat ovat aina oikeassa”, todetaan monesti pörssikurssien heilahteluista. Ennen pörssiin menoa, startup-yritykset saavat rahoitusta pääomasijoittajilta. Seuraavat esimerkit kertovat kuinka pääomasijoittajat uskovat avoimen lähdekoodin yrityksiin:

Logo_BoundlessBoundless – Why OpenGeo Has Taken on Outside Investment

Kaikilla ei ole aikaa odottaa 40+ vuotta päästääkseen markkinajohtajaksi: ”Investment allows us a way to do things better, faster, and serve our customers more effectively. We are listening to our customers, and they need us to expand our capabilities more quickly and increase our headcount, and we’re working with strong investment partners to make that happen.”

Logo_MapBoxMapBox – $10 Million Funding from Foundry Group

Aloittavalla yritykselle ei välttämättä ole kovin helppoa: ”For three years, we’ve been completely bootstrapped, which meant we had only a few months in the bank at any time.”, mutta nyt: ”Now we grow”.

SkySQL – SkySQL Raises $20 Million To Work on MariaDB

Pessimistit ovat oikeassa: ”Ei tuota tapahdu kuin isossa-maailmassa, eikä koskaan täällä Suomessa”. SkySQL ja monet muut suomalaiset yritykset ovat osoittaneet tuon jo vääräksi. ”No, ei ainakaan paikkatiedoissa…

Avoimen lähdekoodin paikkatieto-ohjelmistojen kehittäjät ja hyödyntäjät tapaavat Paikkatietomarkkinoilla ti 5.11. klo 16 alkaen. Tule katsomaan kuinka maailma muutetaan!

Syksyn 2012 tärkeimmät tapahtumat

Blogissa on ollut kovin hiljaista.

Ensin Maanmittauslaitoksen aineistojen avaus vei viimeisetkin vapaa-ajan rippeet. Seuraavaksi työlistalle ilmaantui FOSS4G-konferenssin haku Suomeen vuodelle 2013. Valitettavasti hakemuksemme ei menestynyt, vaan FOSS4G järjestetään vuonna 2013 Nottinghamissa. Ennen vapauttavia heinäkuun lomia (ei helteitä 😉 ) piti vielä koota Open Knowledge Festivalin Open Geodata streamin ohjelmaa. Sekä näiden sivussa tehtiin ne kuuluisat oikeat työt!

Nyt elokuun aluksi on hyvä hieman kartoittaa syksyn tulevia tapahtumia paikkatietoalalta. Mennään aikajärjestyksessä ja jos joku tapahtuma on jäänyt huomaamatta, niin kirjailkaa havaintonne kommentteihin.

Quantum GIS koulutuksia

Vielä ehdit hankkia perustiedot suositusta Quantum GIS -ohjelmistosta. GISMood Oy järjestää tukevan koulutuspaketin elokuun puolessa välissä. Vain nopeimmat saavat paikan näille suosituille kursseille…

Koulu-festivaali

Koulu-festivaali on toisilta oppimisen festarit. Ajatuksena on, että kuka tahansa voi tulla opettamaan lähes mitä tahansa. Festivaalin pääjärjestelyistä vastaa ajatushautomo Demos, yhteistyökumppaneina ovat Helsingin Juhlaviikot, Aalto yliopisto ja SITRA. Festivaalit pidetään 25.-27.8.2012 Lapinlahden (suljetussa) mielisairaalassa Helsingissä.

Itse olen menossa opettamaan OpenStreetMap:n kartoitusta ja hyödyntämistä. Järjestelyihin kaipaan avuksi apuopettajia. Jos olet kiinnostunut, tule suunnittelemaan opetusta Lasipalatsiin ti 7.8. klo 16-18. Tilaisuuden AfterMapping tapahtuu Bruuverissa #geobeer -teeman alla.

Niin ja jos olet kiinnostunut oppimaan OSM:n kartoitusta, niin tule oppilaaksi Lapinlahteen!

Open Knowledge Festival

OKFestival on viikon mittainen tapahtuma, johon on yhdistetty Open Governement Data Camp ja Open Knowledge Conference. Olen mukana kokoamassa Open Geodata -aiheeseen liittyviä esityksiä. Ohjelman viimeistely on loppusuoralla. Lievää kaaosta. Mutta tämä on SE tapahtumat, jossa avoimeen dataan liittyvät henkilöt osallistuvat tänä vuonna globaalisti. Ilmoittaudu kiireellä, jos aiot olla mukana! Festivaalit pidetään Aalto yliopiston tiloissa Arabiassa, 17.-20.9.2012.

Festivaaliin liittyy lukuisa satelliittitilaisuuksia. Kaikille tiedon visualisoinnista kiinnostuneille Tieto näkyväksi-seminaari (ma 17.9.) on pakollista.

UBINLBS 2012

UBINLBS on konferenssi sisätilapaikannuksesta ja sen sovellutuksista. Pitempi nimi (ja tieteellisempi) on 2nd International Conference and Exhibition on Ubiquitous Positioning, Indoor Navigation and Location Based Service. Konferenssi pidetään 3.-4.10.2012 Helsingissä.

Tarkempi ohjelma on vielä auki, Nokian edustus näyttää puuttuvan. Onkohan niin, että nykyisen sekasorron keskeltä ei löydetä ketään puhujaa (Where?).

Kaukokartoituspäivät & Maantieteenpäivät

Kaukokartoituskerhon vapaamuotoiset, mutta hyvin järjestetyt Kaukokartoituspäivät pidetään taas Kumpulan kampuksella. Tosi ammattilaiset yhdistävät Kaukokartoituspäiviin myös Maantieteenpäivät. Todellinen super-viikonloppu torstaista lauantaihin. Tieteellinen anti varmasti saa aikaan pääsäryn, mutta luo myös uusia innovaatioita!

Paikkatietomarkkinat

Vuosittaiset paikkatietoalan kokoontumisajat ovat sitten 6.-7.11.2012 Helsingin Messukeskuksessa. Markkinat avaat ohjelman mukaan Maanmittauslaitoksen uusi pääjohtaja (Arvo Kokkonen, jos on jäänyt huomaamatta MML:n henkilöstöltä 😉 ). Teemana on tänä vuonna paikkatiedon ekosysteemit. Olen lupautunut puhumaan paikkatiedon avoimista ekosysteemeistä.

ProGIS ry varmaan järjestää perinteiset Linkkibileet I päivän iltana.

Ja muut tapahtumat

Sitten on vino pino muita kissanristiäisiä, joihin virastojen, yhdistysten ja yritysten markkinointi-viestintä-departmentit rupeavat haalimaan osallistujia aivan kohta. Miten sitä ehtisi tehdä niitä oikeita töitä?

Paikkatietomarkkinat 2011 – ennakkotunnelmat

Paikkatietolan vuosittaiset juorumarkkinat pidetään 1.-2.11. Helsingin messukeskuksessa. Tilaisuus on maksuton.

Perinteiseen tapaan uusille tulijoille on luentoja ja tietoiskuja sekä mahdollisuus tutustua alan toimijoihin näyttelyssä. Vanhat konkarit keskittyvät päivittämään tietojaan ja verkostoaan, erityisesti Linkkibileissä.

Tässä muutamia poimintoja:

  • Min Virkkunen avaa tilaisuuden: tuleeko esiin uusia linjauksia tietoaineistojen avaamisesta? Käytetäänkö paikkatietoanalyysejä kuntauudistuksen tukena?
  • Maanmittauslaitos on luvannut kertoa omista suunnitelmista avoimista maastotiedoista ja rajapintapalveluista, katso paikkatietoakatemia ke 2.11.
  • Apps4Finland -kilpailutöitä esitellään ke 2.11. iltapäivällä
  • Tietoiskuissa ei ole enää syksyn suosituinta aihetta: ”Aihe ilmoitetaan myöhemmin”.

Missään ei ole mainittu, että avajaisia tai muita puheenvuoroja olisi mahdollista seurata netin kautta. Twitter lienee helpoin tapa, itse käytän #PTM11 -tagia. Mahdollisesti paikalla ovat @Arno_A, @GISHanna, @pe3, @Jaakko, @apps4fi, @Lassitani, @manolofrias ja @jyrkikasvi.

Hihasta voi tulla vetämään, jos haluat tietää kiivaimmat huhut ja uudet tuulet…

 

Tietojen avauksia

Hollannin karttalaitos on päättänyt avata paikkatietoaineistoja. Avaus koskee uuden satelliittikuva-aineistoa sekä topografisen tietokantaa. Paikallinen ministeriö investoi yli 4 miljoonaa euroa ilmaisiin satellittikuviin. Yhtenä perusteena on tehostunut maatalous. Voisiko Suomessakin ajatella, että osa maataloustuista annettaisiinkin ilmaisina paikkatietoaineistona? Samalla voisi hyötyä myös metsätalous sekä muut luonnonvaroja hyödyntävät tahot.

Oma hollanninkieleni ei riitä tulkitsemaan kuinka tarkat maastotiedot ovat nyt avautumassa. Tarkimmat aineistot Hollannissa ovat mittakaavassa 1:10 000. Pienessä maassa on suuret mittakaavat. Tuo aineisto vastannee suomalaista 1:20/25k maastotietokantaa.

Suomessa taas Helsingin Sanomat on aloittanut omien tietovarastojensa avaamisen. Lähimpänä paikkatietoja ovat Omakaupungin meno- ja palvelutiedot. Tiedon avaamisen lisäksi Helsingin Sanomat on käsitykseni mukaan ensimmäisenä mediatalona julkaissut ohjeistuksena avoimen tiedon käyttämisestä. Nyt kun avoimen tiedon käyttäjät ovat linjanneet toimintatapojaan, olisi niin kovin toivottavaa että julkiset toimijat linjaisivat oman kantaansa. Mielenkiinnolla odotan Maanmittauslaitoksen julkistusta paikkatietomarkkinoilla.

Onko julkisten paikkatietovarantojen avaamisesta hyötyä? ETLA on asiaa tutkinut (PDF-tiedosto, 20 sivua) Erityisesti PK-yritykset hyötyvät paikkatietoaineistojen avaamisesta. Tutkimuksessa tosin on keskitetty vain paikkatietoja jo hyödyntäviin yrityksiin. Mmutta uskon, että vaikutukset ovat laajemmat.

Avoimuus on hauskaa!

Paikkatiedot Kauppalehdessä 6.10.2011

Torstaina 6.10.2011 Kauppalehden välissä jaettiin Maanmittauslaitoksen ilmoitusliite paikkatiedoista. Kansilehden pikavilkaisun perusteella olisi kyllä jäänyt minulta väliin. Muistuttaa enemmän vaali- tai matkailumainosta kuin liiketoiminnan tehostamista.

Sitten seuraa katkeraa purkautumista: viitisen vuotta sitten toimin Progis ry:n yritysrenkaan puheenjohtajana. Paikkatietojen ilosanoman levittäminen oli yksi tavoitteeni ja samalla nostaa myös paikkatietoalan yritysten imagoa. Yhtenä idena oli tehdä ilmoitusliite Helsingin Sanomain tai Kauppalehden väliin. HS:n ilmoitusliite olisi ollut huomattavasti kalliimpi kuin Kauppalehden. Joten päädyimme tekemään ilmoitusliitettä Kauppalehteen.

Sainkin jo kerättyä hyvän otoksen yrityksiä ja myös viranomaisia mukaan. Suulliset lupaukset ovat mielestäni olleet aina luotettavan miehen/naisen mittareita. Noh, sitten ilmiselvästi kateus ohitti innostuksen ja lupaukset rupesivat unohtumaan / muuttumaan. Kun en jaksanut dinosauruksia vastaan taistella, niin löin sitten rukkaset santaan.

Ilmoitusliitteestä huomaa, että paikkatietoalan innovatiivisuus Suomessa taitaa lymytä vain viranomaisissa. Toisaalta tämän syksyn aikana on uskoni on vahvistunut: innovatiivisia paikkatietoja hyödyntäviä yrityksiä syntyy. Niistä yksikään ei kyllä ole näytteilleasettajana Paikkatietomarkkinoilla.

%d bloggaajaa tykkää tästä: