Tietojen avauksia

Hollannin karttalaitos on päättänyt avata paikkatietoaineistoja. Avaus koskee uuden satelliittikuva-aineistoa sekä topografisen tietokantaa. Paikallinen ministeriö investoi yli 4 miljoonaa euroa ilmaisiin satellittikuviin. Yhtenä perusteena on tehostunut maatalous. Voisiko Suomessakin ajatella, että osa maataloustuista annettaisiinkin ilmaisina paikkatietoaineistona? Samalla voisi hyötyä myös metsätalous sekä muut luonnonvaroja hyödyntävät tahot.

Oma hollanninkieleni ei riitä tulkitsemaan kuinka tarkat maastotiedot ovat nyt avautumassa. Tarkimmat aineistot Hollannissa ovat mittakaavassa 1:10 000. Pienessä maassa on suuret mittakaavat. Tuo aineisto vastannee suomalaista 1:20/25k maastotietokantaa.

Suomessa taas Helsingin Sanomat on aloittanut omien tietovarastojensa avaamisen. Lähimpänä paikkatietoja ovat Omakaupungin meno- ja palvelutiedot. Tiedon avaamisen lisäksi Helsingin Sanomat on käsitykseni mukaan ensimmäisenä mediatalona julkaissut ohjeistuksena avoimen tiedon käyttämisestä. Nyt kun avoimen tiedon käyttäjät ovat linjanneet toimintatapojaan, olisi niin kovin toivottavaa että julkiset toimijat linjaisivat oman kantaansa. Mielenkiinnolla odotan Maanmittauslaitoksen julkistusta paikkatietomarkkinoilla.

Onko julkisten paikkatietovarantojen avaamisesta hyötyä? ETLA on asiaa tutkinut (PDF-tiedosto, 20 sivua) Erityisesti PK-yritykset hyötyvät paikkatietoaineistojen avaamisesta. Tutkimuksessa tosin on keskitetty vain paikkatietoja jo hyödyntäviin yrityksiin. Mmutta uskon, että vaikutukset ovat laajemmat.

Avoimuus on hauskaa!

Mainokset

Posted on 13.10.2011, in Paikkatietouutiset and tagged , , , . Bookmark the permalink. 3 kommenttia.

  1. Minä olen aivan innoissani paikkatietoaineistojen avaamisesta. Aineistoja aion hyödyntää esimerkiksi koulutuksissa ja kaikenmaailman testailuissa, jotka toivottavasti poikivat vielä liiketoimintaakin. Avoin data toimii hyvin yhteen myös avoimen lähdekoodin sovellusten kanssa. Elämme mielenkiintoisia aikoja!

  2. Vielä lisäyksena: kysely avoimesta datasta: http://www.mahdollista.fi/avoin-data-kysely/

  1. Päivitysilmoitus: Apps4Finlandin kilpailuehdotukset ja tapahtumat « Paikkatieto

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: