Blogiarkistot

Paikkatiedon kokoontumisajot lähestyvät

ptm2016Ensi viikolla pidetään taas vuosittaiset paikkatietoalan kokoontumisajot. Juorumarkkinoiksikin kutsutut Paikkatietomarkinat kokoavat reilu 2000 lähinnä paikkatietoalan sisäpiirin edustajaa Helsingin messukeskukseen. Urbaaninhuhun mukaan joka vuosi paikalle eksyy muutama ulkopuolinen henkilö: todennäköisesti poistuvat ennen tiistai-illan Linkkibuffettia (tämä oli ennen Linkkibileet, mutta ilmeisesti biletys jää pois), joka lienee se tärkein verkostumistilaisuus.

Gispo Oy:llä ei tänä vuonna ole omaa osastoa, mutta jos tunnistat meidät sankasta joukosta, niin pyydä tarroja tai postikortteja. 50 ensimmäistä saavat paikkatieto-ohjelmiston käyttöönsä loppuelämäksi (sisältää sekä paikkatietoaineistoja että versiopäivitykset).

Paikkatietomarkkinoiden ohjelma on hyvin monimuotoinen. Pääsalin ohjelmassa on koottuna ajankohtaista yleistä tietoa, jonkinlaista megatrendien seuraamista. Tänä vuonna kuuma peruna on SOTE. Näin vaikkakin SOTEn liittyvät paikkatietoanalyysit on jo tehty ja analyysien lopputulos on jätetty huomioimatta poliittisessa päätöksenteossa.

Tietoiskuohjelma koostuu näytteilleasettajien kaupallisista puheenvuoroista: näistä ei etukäteen voi tietää onko kyse täysin kaupallisesta tuoteluettelon esittelystä vai olisiko jokin asiakin eksynyt mukaan puheenvuoroon. Kun itsekehu ei oikein suomalaisilta onnistu, niin toinen linja on valjastaa sitoutettu asiakas kertomaan omaa sanomaa. Vapaataitelija A.Ahola on kerännyt tietoiskuista kokonaisuuksia eri kävijäprofiileille. Osa tietoiskuista tulee olemaan ääriämyöten täynnä ja toisissa on sitten enemmän tilaa. Vinkki: jos haluat varmistaa istumapaikan sille mielenkiintoiselle tietoiskulle, mene kuuntelemaan jo edellinen puheenvuoro. Tästä vinkistä johtuen monet voivat saada ansiotonta kuulijakuntaa 😉

Gispo Oy on mukana muutamassa ohjelmanumerossa. Sponsoroimme yhdessä HSL:n ja CGI:n kanssa OpenStreetMap-mapthonia (ti 8.11. klo 12-16). Mapthonissa on hyvä käydä katsomassa kuinka OSM:iä kartoitetaan ja kuinka sitä voi hyödyntää omassa toiminnassa. Tietoiskuissa on myös monta puheenvuoroa OpenStreetMap:n hyödyntämisestä. Keskiviikkona (klo 9-11) järjestetään JHS-seminaari, jossa on oiva tilaisuus kuulla Julkisen Hallinnon Suositukseen -liittyvistä asioista, myös Paikkatiedon Viitearkkitehtuurin saloja avataan.

Kuka on vaihtanut työpaikkaa? Mitkä virastot yhdistetään ensi vuonna? Mikä on kuumin ohjelmistotuote? Mikä laitevimpain on kaikkien saatava ensi vuonna? Kuka on menestyjä ja kuka häviäjä? Nähdään ensi viikolla Paikkatietomarkkinoilla!

 

 

 

 

Kohti linkitettyä avointa paikkatietoa

Linkitetystä tiedosta (linked data) on puhuttu kohta vuosikymmen. Monien odotuksena oli, että linkitetty tieto yleistyisi ja leviäisi yhtä nopeasti kuin kaiken maailman Web-sivustot 1990-luvulla. Linkitetyssä tiedossa on lähtökohtaisesti kyse huomattavasti vaikeammasta asiasta. Todennäköisesti myös linkitetyn tiedon hyödyt eivät ole kaikille toimijoille itsestään selvyyttä. Yksilöivät tunnisteet ovat linkitetyn tiedon peruspilareita.

Tim Bernes-Lee on määritellyt linkitetyn tiedosta neljä pääsääntöä:

  1. Käytä URI-tunnisteita asioiden nimeämiseksi.
  2. Käytä http URI-tunnisteita, jotta ihmiset voivat tarkastella näitä nimiä.
  3. Kun joku tarkastelee URI-tunnistetta, tarjoa hyödyllistä tietoa käyttäen standardeja (RDF, SPARQL).
  4. Tarjoa linkkejä muihin URI-tunnisteisiin, jolloin voi löytää lisää asioita.

Inspire logoIlmeisesti linkitetyn tiedon tutkimuksen ja muun hype:n johdatuksena EU:n komission on kirjannut paikkatiedon yksilöivien tunnisteiden käytöstä Inspire-toimeenpanosääntöihin seuraavaa:

Inspire-direktiivi (2007/2/EY) edellyttää soveltamisalallaan yksilöiviä ulkoisia kohdetunnisteita, jolla tarkoitetaan alkuperäisen tiedon tuottajan julkaisemaa yksilöivää tietojärjestelmäriippumatonta kohdetunnistetta. Näiden tunnisteiden avulla ulkopuoliset sovellukset voivat viitata paikkatietokohteeseen.

Helposti sanottu Brysselissä. Vaikeampi toteuttaa jäsenmaissa. Suomessa on totuttu noudattamaan lainsäädäntöä sekä perinteistä härmäläistä että yleiseurooppalaista. Joten pari vuotta sitten nousi esiin kansallisen paikkatietojen yksilöivien tunnisteiden suosituksen tuottaminen. Hikeä ja kyyneliä säästämättä JHS-suositushanke on saanut tuotettua suositusehdotuksen palautekierrokselle.

Miksi pitäisi kiinnostua yksilöivistä tunnisteista?

Jokaisen suomalaisen viranomaisen, jonka vastuulla on paikkatietojen ylläpito, tulisi ehdottomasti tutustua suositusehdotukseen. Yksilöivien tunnisteiden avulla voidaan siirtyä aivan uudenlaiseen (paikka)tietojen hyödyntämiseen. Loputon tietoaineistojen kopiointi, vanhentuneiden tietoaineistojen käyttö päätöksenteossa ja monet muut ongelmat voidaan (ainakin teoreettisesti) ratkaista avoimella linkitetyllä tiedolla.

Paikkatiedon yksilöivät tunnisteiden toteuttaminen on lakisääteinen tehtävä Inspire-viranomaisille. Nyt palautekierroksella oleva JHS-suositusehdotus suosittelee kansallisen toteutuksen. Suosituksia voi käyttää myös muiden, ei-Inspire-aineistojen yksilöivien tunnisteiden muodostamiseen.

Inspire-säädökset koskevat kaikkia EU:n jäsenmaita. Yksilöivien tunnisteiden toteuttaminen on merkittävä liiketoimintapotentiaali. Tämä on sitä paikkatietoinfrastruktuurin rakentamista, johon useat suomalaiset paikkatietoalan palveluyritykset ovat keskittyneet. Mutta huomattavasti suuremmat mahdollisuudet liittyvät avoimen linkitetyn tiedon hyödyntämiseen eri toimialueilla. Mielikuvitus on rajoitteena.

Uudenlaisen paikkatietoinfrastruktuurin rakentaminen on alkanut. Valitettavasti tulokset eivät tule muutamien vuosineljännesten aikana. Nyt ruvetaan rakentamaan tietoinfrastuktuuria, jonka laajamittainen hyödyntäminen tapahtuu 2020-luvulla. Aika on siitä hyvä luonnonvara, että sitä riittää kalenterissa määrättömästi. Vuoteen 2020 on aikaa vain 20 vuosineljännestä, nyt on aika aloittaa. Ainakin suunnittelu.

Tarvitsetko lisätietoja?

Dokumenttien lukeminen on puuduttavaa. Joten helpointa on katsoa muutama 3 minuutin video:

Ordnance Survey: Why Linked Data?

Europeana: Linked Open Data – What is it?

Jos kantti kestää, niin JHS-suositusehdotuksen palautekierroksen aloitusseminaari on myös taltioitu jälkipolville.

%d bloggers like this: