Blogiarkistot

Joukkoistamaan geotietoja

OpenFinlandChallenge_logoOpen Finland Challenge -kilpailu on käynnissä (ex. Apps4Finland). Mukana on taas lukuisa joukko sponsoreja. Sarjoja ja palkintoja on monia. Kunniaa, mainetta ja hieman eurojakin on siis tarjolla innokkaille kehittäjille.

Yhtenä haastajana paikkatietojen osalta on Geologian tutkimuskeskus. Haastena on geotietoihin liittyvien tietojen kerääminen joukkoistamalla. Tästähän voisi syntyä uusi, hieno OpenGeoMap. Mahdollisesti myös liiketoimintaa halukkaalle yrittäjälle. Geologia on maailmanlaajuista, joten markkinat lienevät kohtuullisen suuret.

Asiaan liitymätön kuva - tai onhan siinä kiviä

Asiaan liitymätön kuva – tai onhan siinä kiviä

Helsinki Public Transport Visualized

Lauri Vanhalaan tekemään visualisointiin voi hyvin päättää hektisen viikon paikkatietojen parissa. Tarkemmat kuvaukset toteutuksesta löytyvät Apps4Finlandin sivuilta.

Apps4Finlandin kilpailuehdotukset ja tapahtumat

Tänä vuonna Apps4Finland-kilpailuun tuli 139 kilpailuehdotusta. Tuo on huikea määrä. Jotkut ehdotukset ovat hyvin samanlaisia, kai sama ajatus voi tulla useallekin henkilölle. Avoimuuden periaatteiden mukaan ehdotukset on julkistettu sitä mukaa kun ehdotus on saatu kirjattua kilpailuun mukaan. Siten varmaan plagioinnit saadaan kitkettyä pois.

Kilpailuehdotuksiin voi tutustua ja äänestää 18.11.2011 asti. Paikkatietomarkkinoilla voi myös ensi viikon keskiviikkona (tarkemmin klo 12:30 – 14:30, sali 102) tutustua kilpailuun ja kuulla lisää kilpailutöistä.

Voittajat palkitaan ti 22.11. Apps4Finland-gaalassa. Ilmoittautuminen on jo menossa, nyt on jo kiire!

Apps4Finland 2011 käynnissä – mukana paikkatiedon erikoispalkinto

Perinteinen Apps4Finland on jälleen käynnissä. Kilpailun tarkoituksena on edistää julkisen tiedon käyttöä. Kilpailutöitä voi jättää lokakuun 23. päivään asti, voittajat nimetään marraskuun lopulla.

Aiemmmista vuosista poiketen jätetty kilpailutöitä julkistetaan koko ajan.

Tänä vuonna on mukana myös Maps4Finland -erikoispalkinto. Nyt on helppo tapa kerätä pois ylimääräinen 2000 euroa.

%d bloggaajaa tykkää tästä: