Geoinformatiikan tutkimuspäivät – osa II

Muista lukea myös osa I

Sivuhuomautus: joku asetus WordPressissä leikkaa pitkät blogikirjoitukset, pitää muistaa tehdä useampi osa.

Yhteiskuntaa tutkimassa

Holistinen malli organisaation paikkatietokypsyyden arviointiin – Jaana Mäkelä (Maankäyttötieteiden laitos, Aalto-yliopisto):Kypsässä organisaatiossa paikkatiedot ja paikkatietosovellukset on integroitu osaksi varsinaista toimivaa, ei mikään erikoinen juttu. Hyvin harva organisaation tällä tasolla. Tai minun mielestäni kaikkein korkeimmalle tasolle ei koskaan pääse: jos todella ymmärrät paikkatietojen hyödyntämisen mahdollisuudet, tiedät että teillä on aina tehdä asioita nopeammin, tehokkaammin ja paremmin.

Kansainväliset paikkatietojen kypysyysmallit ovat hyviä lähtökohtia, mutta tarvittiin myös kansalliset erityispiirteet huomioonottava kypsyysmalli. Yhdysvaltalaisissa kypsyysmalleissa korostetaan erillisen GIS-yksikön osaamista. Hyvin (perus-)koulutetut suomalaiset pystyvät omaksumaan paikkatiedon hyödyntämisen perusperiaatteet suhteellisen lyhyellä opastuksella.

Holistinen malli ottaa huomion teknisen infrastruktuurin, organisaatiokulttuuurin ja inhimmilliset tekijät. Systeemiälykäs toiminta.

Reitti- ja sijaintiallokaatio-ongelmien ratkaiseminen geoinformatiikan menetelmin: esimerkkeinä maastoinventointireitit ja sairaalapalvelut – Harri Antikainen (Maantieteen laitos, Oulun yliopisto): Alkuun Harri on tutkinut reitinoptimointia maastossa: parannettu perus kustannuspinta-analyysiä. Metla ja Metsäkeskus ovat soveltaneet maastoinventointireittien suunnittelussa. Mielenkiintoisia teemakarttoja terveydenhuollon saavutettavuudesta. Tosin ei paljon lämmitä, jos pääsee 30 minuutissa sairaalaan, mutta pitää jonottaa 4 tuntia lääkärin vastaanotolle. Sitä on arkipäivä eteläisessä Suomessa.

Valmisteilla hankkeita liikuntapaikkojen ja kirjastopalveluiden saavutettavuudesta sekä kouluverkon optimoinnista.

Kovan ja pehmeän paikkatiedon leikkauskohdassa: PehmoGIS -tutkimusta yhdyskuntarakenteen ja kokemusten välisistä suhteista – Anna Broberg (Yhdyskuntasuunnittelun tutkimus- ja koulutusryhmä, Aalto-yliopisto): PehmoGIS pitkän tutkimuksen tuloksena, nyt käytössä koti- ja ulkomailla. Suomi on hyvä maa suomalaisille, Espoo hyvä kaupunki espoolaisille, Hipsterit tykkäävät Kalliosta ja maalaiset rakastavat maaseutua. Nyky-yhteiskunnassa ei ole enää yhtä muottia johon hyvä asuminen voitaisiin luokitella.

Ja seuraa maailman ensi-ilta: Maptionnaire on tee-se-itse pehmoGIS -sovellus, Aalto yliopistosta syntynee Mapita Oy:n ensimmäinen tuote.

Toiminnallisen monikeskuksisuuden analysointi työssäkäyntitietojen perusteella. Multiskalaarinen tarkastelu eteläisen Suomen kaupunkiseuduilla – Antti Vasanen (Maantieteen ja geologian laitos, Turun yliopisto): Antin väitöstilaisuus 7.6.2013 Suomen Turussa. Vielä Antin pitää kehittää muutama suomenkielinen termi, pari viikkoa aikaa. Keskusten Connectivity-arvo (kytkeytyneisyys?) on määritetty lineaarisella regressioanalyysillä.

Nyt siirrymme verkoistumaan ja tutustumaan postereihin! Raportointi saattaa jatkua huomenna…

Geoinformatiikan tutkimuspäivät – osa I

Geoinformatiikan päivät järjestetään Helsingissä (Kumpulan kampus) 22.-23.5. Paikalla kattava otos suomalaisia paikkatietoalan tukijoita, ohjelmassa mielenkiintoisia esityksiä.

Koetan kirjailla päivien kuluessa omia ajatuksiani päivien esityksestä. Mielipiteet eivät edusta omia tai edustamieni tahojen mielipiteitä. Varaan oikeuden muuttaa, vääntää ja kääntää asioita. Twitterissä löytyy tagi #FGiRD2013, siellä voi olla mielenkiintoisempia kommentteja.

Avaus

John Westerholm avasi tutkimuspäivät, jonka jälkeen pääjärjestäjät (Tuuli Toivonen & Niina Käyhkö) kertoivat Fiuginetin toiminnasta ja geoinformatiikan alan tutkimuksesta Suomessa. Fiuginetissä tärkeänä on juuri tutkimuksen kansallisen paikkatietoinfrastruktuurin rakentaminen. Sisältää paikkatietojen haku- ja latauspalvelut, paikkatietoanalyysipalvelut teholaskennan ja avoimen lähdekoodin sovellukseskä sekä OPM:n TTA-hankkeeseen osallistuminen.

PaITulia kehitetään yhdessä CSC:n kanssa, Paikkatietolainaamo aloitettu vuonna 2003 (lievää päivitystä kaivataan) ja lisäksi Turun yliopistossa on aloitettu Paikkatietoarkisto.

Pääpuheenvuorot

Avoin tiede – tutkimustulosten saatavuus – Juha Haataja (OPM): Tutkimustulosten metatiedot ja jakelupolitiikka kannattaa tehdä heti tutkimuksen alussa, muuten jää tekemättä. Tutkimustulosten hyödyntäminen kärsii, jos tiedot eivät ole saatavilla heti tai välittömästi tutkimuksen valmistumisen jälkeen.

Sivuhuomatus: tullessani käytin HSL CityNavigator:ia, kätevä uudenlainen mobiilireittiopas. Suosittelen.

EU tuo Open Access -politiikan tutkimukselle, voimaan 2020. Tätä ennen pilotoidaan. Tulevaisuudessa EU-rahoituksen edellytys on Open Access tutkimustuloksiin. Suomessa pitää määrittellä selketä toimintalinjat: 10 vuotta sitten Suomi oli eturintamassa Open Accessissa, nyt muut menneet ohi.

Big Data – Broad Data – Linked Data: tässä mennään taas Gartnerin hypekäyrällä ylöspäin. Yleensä organisaatioilla on pikemmin ”big DATA problem” kuin ”BIG DATA problem”

TTA-hankkeen (tutkimuksen tietoaineistot) ytimessä ovat sanastot, tunnisteet, ontologiat, luokitukset JA paikkatiedot. Sijaintitiedot ovat ulommalla kehällä, mielenkiintoista. Mikä on ero?

OKM:n hankkeet tietovarantojen avaamiseksi: TTA, KDK, AVOIN, TTA-PAS ja KDK-PAS. Lisäksi asiaan liittyy tietysti kokonaisarkkitehtuurityö (KA). Odotan PitkäAikaisSäilytyksen KokonaisArkkitehtuuri -projektia. Voisin ruveta projektipäälliköksi 😉

AVOIN-hankkeella on kaksi päätavoitetta: tutkimustiedon avaaminen ja avoimen datan hyödyntäminen tutkimuksessa. Sensitiivisen tutkimusaineistojen käytön edistäminen on mielestäni hankalin asia: pitää anonymisoida ja hoitaa käytönhallinta.

Pitkäaikaissaäilytyksessä pyritään säilyttämään digitaalisia tietoaineistoja kymmeniä tai satoja vuosia. Suljetut ohjelmistot voivat olla yksi ongelma. Avoimen lähdekoodin ohjelmistot parempia, mutteivät ongelmattomia.

Maanpeitteen ja maankäytön muutostutkimusta Afrikassa – Petri Pellikka (HY): Maanpeitteen ja maankäytön tutkimuksella on suora yhteys ilmastonmuutoksen tutkmukseen.

Joissakin analyyseissä on havaittu metsäpinta-alan kasvua 1950-luvulta: tosin johtuu metsien istutuksesta, jossa on käytetty vierasperäisiä lajeja.

Mårten Boström on tutkimustyön ohessa tehnyt myös suunnistuskartan Taika vuorten alueella. Suunnistuskilpailuja ei ole VIELÄ järjestetty.

Maankäytön tulkinnassa on tunnettava myös fenologia ja muut ympäristömuuttujat: amerikkalaiset olivat havainneet 30% metsäpinta-alan vähenemisen. Olivat verranneet sadekauden ja kuivuuden aikaisia satelliittikuvia. Suomalaiset sentään osaavat asiansa. Tai ainakin näin vakuutettiin.

Maatalousmaan kasvu jatkuu Afrikassa. Suurimpana syynä on väestönkasvu ja suuri tarve maataloustuotteille. Maatalouden tuottavuuden kasvu tapahtuu pinta-alan kasvattamisella, ei teknologian tai lannoitteiden käytöllä. Tässä nyt voisi kyllä olla potentiaalisia kehitysapukohteita: ruvetaan viemään maanviljelijöitä!

Taitavuorille tutkimusretki 1989, Helsingin yliopisto hankki tutkimusaseman 2009. 8 väitöskirjaa, 30 gradua. Akatemian ja UM:n rahoittamia tutkimushankkeita.

Paikkatietoa käyttävä ekologinenpäätösanalyysi: menetelmiä ja sovelluksia – Atte Moilanen (HY): ekoinformatiikka: ekologisen tiedon käyttöä laskennallisessa analyysissä ja päätösenteon tukena. Monet analyysit pohjaavat paikkatietoon.

Zonation on ekologinen päätösanalyysiohjelmisto, hyödyntää laajasti rasterimuotoisia paikkatietoaineistoja. Kytkeytyvyys on minulle uusi termi. Metson kytkeytyvyyteen liittyy mm. positiivisina soitimen/elinpiirin mittakaava (2km) ja negatiivisena asutuksen läheisyys (500m). Kuullostaa minulta spatial statistics ja/tai mapalgebra asioilta. Zonation tuottaa ”prioriteettikartoituksen maiseman yli”. Analyysit: arvokkaiden alueiden tunnistaminen, ekologisesti vähemmän tärkeiden alueiden tunnistaminen, olemassa olevien suojelualueiden arvioiminen ja suojelualueiden laajentaminen.

Lukuisia kysymyksiä Moilaselle. Nyt siirrymme lounaalle. Takaisin auditoriossa.

Ympäristömallinnusta

Paikkatiedon hyödyntäminen liito-oravien esiintymistä selittävien tekijöiden ja maiseman käytön tutkimuksessa – Sanna Mäkeläinen (Luonnontieteellinen keskusmuseo): Liikkuvien eläinten seurantaa radiopannoista GPS laitteisiin. Seurantalähettimien hinta ja toimivuus on haaste: liito-oravien seuraamisen GPS pohjaiset liian kookkaita.Sekä QGIS että R -ohjelmistoihin saa lisäosia, joilla voi määritellä habitaatteja.

Design of an internet map application for sustainable stormwater management in Lahti – Jiri Kadlec (School of Engineering, Aalto-yliopisto): OpenLayers/GeoExt käyttöliittymä paikkatietoanalyysipalveluihin. WFS ja WPS -palveluiden lisäksi puhuttiin SOS (Sensor Observation Services). Käyttöliittymästä voi myös tehdä simulointeja hulevesien käyttäytymisestä erilaisissa tilanteissa (tekeillä). MapProxy cache auttaa ortokuvien käytössä (Lahden WMS palvelu lienee ollut hidas [lue: perinteinen WMS palvelu]). Toteutettu myös lisäosa kahden ilmakuvan vertailua varten.

Paikkatietotutkimus täsmäviljelyssä – Jere Kaivosoja (Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus): Taas tuli meikäläisellä sopiva aihealue: lantalogistiikka. Täsmäviljelystä tulossa väitöstilaisuus: Raimo Nikkilä: ”Automated control of compliance with production standards in precision agriculture”, aika taitaa olla 7.6.2013 Otaniemessä.

Paikkatiedon hyödyntäminen ekosysteemipalveluiden mallintamisessa: hiili, vesi ja biodiversiteetti Vanajaveden valuma-alueella (CLIMES-hanke)  – Laura Mononen (SYKE ja Itä-Suomen yliopisto): Taas tuli termi, josta olin hukassa, mutta Wikipedia auttaa:

Ekosysteemipalvelut ovat luonnon ilmaiseksi tarjoamia, ihmiselle välttämättömiä aineellisia ja aineettomia palveluja

CLIMES-hanke on suomalais-kiinalainen hanke, Suomessa tutkimusalue Vanajaveden alueella.

Nyt kahvia ja pullaa!

Jatkoa tutkimuspäivien antiin

Kartta on vain visualisointi paikkatiedoista

Tässä esimerkki kuinka monella eri tavalla voidaan OpenStreetMap-aineisto visualisoida:

OSM - OpenWhateverMap

Katso oma tutut paikat palvelusta: OpenWhateverMap

Paikkatietokeskus Turkuun

Reilu kuukausi sitten tämän olisi mennyt pilojen piikkiin, mutta eiköhän turkulaiset ole ihan tosissaan:

Turun yliopisto esittää kansallista paikkatietokeskusta Turkuun

Luonnollisesti Turun Sanomat on myös aloittanut häikäilemättömän mediakampajan: Osaaminen valttina Turussa.

Nyt jäämme odottamaan Tampereen, Jyväskylän, Lappeen rannan, Joensuun, Kuopio, Oulun ja Rovaniemen ehdotuksia ja perusteluja. Ehkä olisi parasta, että tuleva Paikkatietokeskus hajasijoitettaisiin kaikkiin Suomen kuntiin. Luonnollisesti nykyaikaisena työnantajana Paikkatietokeskuksen palvelukseen siirtyville työntekijöille annetaan mahdollisuus etätyöskentelyyn. Ei välttämättä tarvitse edes hankkia työtiloja ja -kalusteita työntekijöille. Edistyksellistä, eikö totta!

ps. otsikon valinta oli tarkoituksellinen, pitää saada kuukauden lukijatavoitteet heti ensimmäisellä viikolla täyteen 😉

Wappuaaton ratoksi 6/n

Varmaa on että Otaniemessä sattuu ja tapahtuu. Kaikesta huolimatta, oikein Hauskaa Wappua!

Wappuaaton ratoksi 5/n

Jos haluat lapset/teinit innostumaan OpenStreetMap -kartoituksesta, niin nyt on aika siirtää todellisuus peleihin. Tässä saksalainen esimerkki kuinka OpenStreetMap -aineisto on siirretty suosittuun autopeliin:

Wappuaaton ratoksi 4/n

Näe kuinka helposti Quantum GIS -ohjelmistossa  voi hyödyntää PostGIS -paikkatietokannan näkymiä (view). Ei tarvitse osata koodata ymmärtääkseen tämän ominaisuuden mahdollisuudet. Lisää voit oppia ALPO 2013 -seminaarissa.

Wappuaaton ratoksi 3/n

OpenStreetMap:in tehdyt muokkaukset säilyvät tietokannassa, tässä yksi visualisointi tehdyistä muutoksista. Käy tekemässä oma päivitys ja jää odottamaan omaa työtäsi:

OpenStreetMap - ShowMeTheWay

Wappuaaton ratoksi 2/n

Kielitaitosi karttuu kun seuraat seuraavan 15 minuutin videon Via Alpina -retkeilyreitin kartoituksesta. Ehkä innostut suunnittelemaan omaa kartoitusretkeäsi ensi kesäksi.

Wappuaaton ratoksi 1/n

Näin Wappuaaton ratoksi voit käyttää aikaasi ammattitaitosi kehittämiseen. Ensimmäisessä osassa sivistät itseäsi avoimen datan suhteen. Jarmo ”Elukka” Eskelinen vieraili sunnuntaina Arto Nybergin vieraana, videotaltiointi on katsottavissa toukokuun ajan, joten pidä kiirettä.

Haastattelussa mainittu BlindSquaren tekijä on puhumassa ALPO 2013 seminaarissa, muista ilmoittautua!

Elukka Eskelinen Arto Nybergin vieraana