Paikkatiedot influenssan seurannassa
Yleisradio kertoi perjantaina (27.8.2010) Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen suunnitelmista – ”THL perustamassa influessarekisteriä”. Joissakin uutisissa kerrottiin, että tuloksena olisi karttoja sekä terveydenhoidon ammattilaisille että kansalaisille. Lisäksi kerrottiin, että vastaavia palveluja on jo muualla maailmassa.
Suomalaisten suunnitelmissa on lukea suoraan kunnallisista terveydenhoitojärjestelmistä influenssatartunnat (muutkin kuin H1N1) ja sen perusteella muodostaa tautien etenemisestä tilannekuva. Maailmalta en löytänyt vastaavaa järjestelmää: esimerkiksi UK:ssa toimiva FluSurvey perustuu vapaaehtoisten tekemiin ilmoituksiin tartuntaepäilystä.
Jos ja kun tartuntatautien tilannekuvajärjestelmä tehdään, niin ainakin seuraavat asiat olisi hyvä huomioida:
- Pelkkä karttakäyttöliittymä ei paljon lämmitä. Tiedot olisi saatava rajapintapalveluina: WMS nyt ainakin ja sitten toivottavasti myös WFS / WCS. Näiden avulla tietoja voidaan käyttää erilaisissa paikkatietoanalyyseissä.
- Ei raportointia hallintorajojen mukaan. Kuntarajat ovat muuttuvia: ensi vaalien jälkeen kuntia on taas vähemmän. Tilastokeskuksen ruutukoko (250 m tai 1 km) olisi hyvä pohja. Taudit tuskin noudattavat kunta- tai sairaanhoitopiirirajoja vaikka viranomaiset kuinka pyrkivät tilannetta ohjaamaan.
- Yksityisyyden suoja tulee ottaa tarkasti huomioon. Interpoloimalla aineisto ja ottamalla huomioon alueen väestömäärä voidaan helposti tuottaa riitävän tarkkaa tietoa kansalaisten (ja median) käyttöön. Tutkijoille tulisi mahdollistaa pääsy tarkempiin tietoaineistoihin.
Suomalaisella osaamisella on mahdollista helposti ja kustannustehokkaasti tehdä tartuntatautien tilannekuvasovellus. Jos tahtoa riittää, niin ensi talveksi voidaan toteuttaa jo ensimmäiset palvelut viranomaisten ja kansalaisten käyttöön.
Helpottaisi myös potilas Saarisen elämää:
INSPIRE video puukenkämaasta
Hollantilaisista voi olla montaa mieltä, mutta INSPIREn markkinoinnissa on kyllä tehty hyvä työ. Oheinen video kertoo mainiosti INSPIRE direktiviin hyödyistä paikkatietojen jakamisessa Euroopassa. Eikä tarvitse edes yrittää ymmärtää hollannin kröhinää, tekstitys löytyy englanniksi. Ja ihmeelliset suomalaisetkin on mainittu.
Kiitokset linkistä @manolofrias
Affecto järjestelee paikkatietoliiketoimintaansa
Viime viikolla Affecto Oyj kertoi paikkatietoliiketoimintansa järjestelyistä:
PAIKKATIETOLIIKETOIMINNAN YHTIÖITTÄMINEN KARTTAKESKUS OY:KSI
Affecto on päättänyt muodostaa Suomessa harjoitetusta paikkatietoliike-
toiminnasta erillisen tytäryhtiön Karttakeskus Oy:n. Yhtiöittäminen
toteutetaan erottamalla nykyinen paikkatietoliiketoiminta Affecto Finland
Oy:stä osittaisjakautumisella. Emoyhtiö Affecto Oyj omistaa kokonaan sekä
Affecto Finland Oy:n että syntyvän Karttakeskus Oy:n osakekannan.
Osittaisjakautumisen arvioidaan toteutuvan tammikuussa 2011.
Toistaiseksi Karttakeskus pysyy vielä Affecton omistuksessa. Ilmeisesti usko paikkatietojen merkityksestä osana Business Intelligence -tarinaa ei enää ole vahva. Onko XBI nyt sitten kuollut?
Inspire-direktiivistä kanne Suomelle
EU on antanut Suomelle kanteen Inspire-direktiivin täytäntöönpanosta. Komission mukaan direktiiviä ei ole otettu käyttöön Ahvenanmaalla direktiivin määräaikaan mennessä (15.5.2009).
Komission on viemässä myös Kreikan, Kyproksen, Luxemburgin ja Ranskan Euroopan unionin tuomioistuimeen Inspire-direktiivin soveltamisesta kansallisessa lainsäädännössä.
Kuinkahan monta kannetta Suomi saa erilaisten direktiivien käyttöönottamuudesta johtuen kansallisen / ahvenanmaalaisen lainsäädännön hitaudesta? Miltä momentilta maksetaan mahdolliset sakot?
ESRI käyttäjäkonferenssi 2010
ESRI järjesti 30. käyttäjäkonferenssin San Diegossa heinäkuun puolessa välissä. Monivuotisena osallistujana olen pitänyt sitä omalta kannaltani parhaana paikkatietoalan konferenssina. Yli 13 000 osallistujaa (jossakin on mainittu myös 15k osallistujaa) pitää edelleen ESRI UC:n maailman suurimpana paikkatietoalan tapahtumana. Suosittelen kaikille (mitä paikkatieto-ohjelmistoa käytätkään) osallistumaan, ainakin yhden kerran työuran aikana.
Mielenkiintoisimpia julkistuksia oli mahdollisuus ostaa ArcGIS Server Amazonin pilvipalveluna. Paikkatieto-ohjelmiston ostaminen vuokrattuna mahdollistaa kustannustehokkaan, skaalautuvan ja nopean tavan ottaa käyttöön paikkatietopalvelut organisaation omaan tai julkiseen käyttöön. Lisäksi erilaisiin lyhyt kestoisiin projekteihin pilvipalvelut soveltuvat mainiosti. Ainoa huono puoli on että nyt julkistetut palvelut ovat ainoastaan amerikkalaisille asiakkaille. Tarvetta kuitenkin lienee laajasti myös Euroopassa, joten eiköhän ne palvelut tule myös suomalaisille asiakkaille käyttöön. Esimerkiksi INSPIREn vaatimien rajapintapalveluiden toteuttamiseen pilvipalvelut soveltuvat mainiosti.
Ratkaisutuotteiden puolella mielenkiintoinen lisä on Social and Community Analysis -työkalu. Sen kerrotaan olevan Business Analyst:in kaltainen tuote päätöksentekijöille erilaisten sosiaalisten ja yhteisöihin liittyvien analyysien toteuttamiseen. Tuote on tulossa työasema, palvelin ja Online-palveluna, ehkä siitäkin tulee myös versio iOS:lle (vrt. BAO for iOS).
ArcGIS Serverin REST API tullaan julkaisemaan avoimena standardina, kuten shape-tiedosto joskus 1990-luvun alussa.
Vuosittain jaettavaa SAG-palkintoa (Special Achievement in GIS) ei tällä kertaa jaettu suomalaiselle organisaatiolle. Ruotsista palkittiin Karlstadin kunta ja Norjasta Avionor.
Sitten muutamia lainauksia:
”What was the company called again that did image analysis? Erdas? They have no place in ArcGIS 10 anymore.”, James Fee GIS Blog
”[E.S.R.I.] or [ezzrii], I don’t really care either way. Our intention is really the same”, Jack Dangermond
”She had me at ’incremental autospatial correlation’ ”, @Spatialcomfort
Tarkemmin UC:n tarjonnasta löytyy lukuisista blogeista, jotka Timothy Hales on listannut blogissaan.
Hexagon osti Intergraphin
Ruotsalainen pääomasijoittaja Hexagon Ab on ostanut amerikkalaisen paikkatietoyhtiö Intergraphin. Näin kesähelteillä tuo ei nyt tunnu kovin merkittävältä asialta.
Tietysti pitää muistaa, että Hexagon omistaa myös Leica Geosystemsin ja ERDAS:ksen (vai miten tämä pitäisi oikein kirjoittaa).
Voisiko tuosta kombinaatiosta syntyä kilpailija markkinajohtajalle? Spekulointi on jäänyt mielestäni aika vähälle (toistaiseksi), taitaa amerikkalaisten GIS ihmisten ajatukset olla kokonaan ESRIn käyttäjäkonferenssissa.
Paikkatietokantaa valitsemassa
Nykyään ensisijainen tapa tallentaa paikkatietoja on relaatiotietokanta. Tiedostopohjaiset ratkaisut ovat hyviä tietojen siirtämiseen, mutta varsinainen paikkatietojen käsittely tehdään pääsääntöisesti tietokantaan tallennetuista paikkatiedoista. Tietokantaratkaisujakin on nähty monenlaisia matkan varrella: relaatiopohjaiset tietokannat ovat kuitenkin yleisyytensä kautta muodostuneet defacto-ratkaisuksi.
Oikean relaatiotietokannan valinta on sitten hieman monimutkaisempi ongelma. Yleensä organisaatiossa on valittuna yksi suositeltava tietokanta. Muiden tietokantojen käyttö on punainen vaate tietohallinnolle (ja ihan aiheesta).
Jos on mahdollisuus vapaasti valita paikkatietojen tallentamiseen relaatiotietokanta, niin on hyvä tutustua tähän blog-kirjoitukseen: Compare SQL Server 2008 R2, Oracle 11G R2, PostgreSQL/PostGIS 1.5 Spatial Features. Artikkelissa ei käsitellä lähes kaikkia mahdollisuuksia paikkatietokannoista, mutta antaa hyviä eväitä oman harkinnan tueksi.
Paikkatietokannan valintaa ei voi eriyttää sovelluspalvelimista ja työasemasovelluksista. Monesti kuulee haukuttavan ESRI Geodatabase-, PBBIn Spatialware– ja Bentleyn ProjectWise -konsepteja ”turhiksi ja kalliiksi välikerroksen ohjelmistoiksi verrattuna meidän-täysin-puhtaaseen-oracel-spatial-sql-server2008-postgis -ratkaisuun”. Mielestäni nämä lausunnot kertovat enemmän puhujan ymmärtämättömyydestä tuotteiden ominaisuuksista ja käyttötarkoituksista ja siten ne voi jättää omaan arvoonsa.
Paikkatietoa lapsiperheille
Fambit on verkkopalvelu lapsiperheille. Yhteisen kalenterin ja erilaisten listojen avulla saa pidettyä joskus hektisen perhe-elämän jotenkin paremmin kuosissa. Palvelu sopinee parhaiten perheisiin, jossa on kouluikäisiä lapsia.
Peruspalvelu on maksuton, mutta kohtuullisella kuukausimaksulla (5 €/kk) saa käyttöönsä Tenavatutkan. Palvelussa voidaan paikantaan operaattorin verkkopaikannuksen avulla matkapuhelimet Suomessa.
Fambit kirjoittaa paikkatietojen merkityksestä lapsiperheille blogissaan. Fambit on myös valittu 55 mielenkiintoisimman uuden yrityksen listalle. Nämä ovat juuri niitä yrityksiä joita kaipailin Inspire-verkoston toimintaan mukaan. Tosin kommenttina ymmärrettiin osaksi väärin: jatkuva itkeminen paikkatietoalan yritysten toiminnan vaikeutumisesta johtuu nimenomaan markkinoiden (web 2.0 yms.) muutoksesta. IMHO.
Ehkä näitä start-up yrityksiä ei tarvita Inspire-verkoston toimintaan mukaan. Säästyy sekin aika uuden liiketoiminnan kehittämisen. Meidän paikkatietojen dinosaurusten pitää osata tulkita mitä uudet liiketoiminnat tarvitsevat ja tarjota se mahdollisimman nopeasti heidän käyttöönsä.
