Inspire katselu- ja latauspalvelujen teknologiat
Torstaina 14.10.2010 Inspire-sihteeristö järjesti uudistuneen Paikkatiedon infrastruktuuri -koulutuspäivän. Uutuutena oli yritysten demoja ohjelmistoista, joten päätin mennä katsastamaan ne. Koulutuspäivä luvattiin videoida ja toimittaa webcasting-lähetyksenä myöhemmin. Joten oli paikko mennä Pasilaan. Päivitän linkin webcasting:iin kun se tulee tietooni.
Heti alkuun pitää todeta, että demojen järjestelyt olivat huonot. Itse olin odottanut, että kullekin toimittajalle olisi annettu 15 minuuttia ”julkista” aikaa. Minä olisin voinut istua alas ja saada käsityksen erilaisten teknologioiden mahdollisuuksista Inspire katselu- ja latauspalvelujen toteuttamiseen.
Nyt kullakin toimittajalla oli oma demopiste. Käytännössä aikataulu oli sellainen, että oli mahdollisuus tutustua vain kahteen järjestelmään. En tiedä kenen idea tämä järjestlely oli, mutta ei toiminut. Ei näin. Nyt kunkin teknologian käyttäjä meni tutustumaan tuttua ympäristöä: Teklan käyttäjät Teklan järjestelmään ja ESRI uskovaiset ArcGIS Serveriin. Joillakin oli sitten enemmän kuulijoita ja toisilla vähemmän. Tämä järjestely vain edesauttaa että nykyiset toimittajat pysyvät toimittajina vaikka tarjolla olisi innovatiivisempiakin ratkaisuja.
Tarjolla oli siis esittely Teklan XCitystä, PBBI:n MapInfosta, Bentley GeoWebPublisherista, ERDAS Apollo Serveristä ja Esrin ArcGIS Serveristä. Kaikkia viittä oli täysin mahdotonta katsastaa. Pahoittelen jos isot ja pienet kirjaimet nimissä eivät menneet kohdalle, ei näistä koskaan tiedä…
Itse tutustuin Teklan ja Erdaksen järjestelmiin. Tekla oli vakuuttava. Enkä usko, että Teklan XCityn käyttäjien on tarkoituksenmukaista edes harkita muita järjestelmiä. Erdas on mielenkiintoinen vaihtoehto: Apollon tausta on ollut enemmän kuvamateriaalin käsittelyssä, mutta vektoripuoli tekee kovasti tuloaan. Demopalvelimeen voi kysellä salasanoja T-Kartor Finlandista.
Open source ratkaisuja ei ollut esillä. Käsitykseni mukaan juuri ennen kaupallisten toimijoiden esittelyä Geodeettinen laitos näytti demoa Open Source -ratkaisusta. Ilmeisesti mikään yritys ei näe Open Source -pohjaisille ratkaisuille markkinoita.
Kaikesta huolimatta: kiitokset demoaille. Toivottavasti demot on nähtävissä paikkatietomarkkinoilla marraskuun alussa.
Tapahtunutta paikkatietojen parissa
Blogin kirjoittajan kiireiden lisääntyessä, laitetaan peliin linkkejä viime aikojen tapahtumiin:
Paikkatietomarkkinat
Paikkatietomarkkinoiden ohjelma on julkistettu. Paikkatietomarkkinat ovat Suomen suurin paikkatietoalan ammattilaistapahtuma. Hammaslääkärit älkää vaivautuko! Muutama huomio:
- Teemana on Avoin Paikkatieto, keynote tulee Isosta Britanniasta. Mukana myös paneelikeskustelu avoimesta paikkatiedosta. Osallistujien nimilistan perusteella en usko että syntyy suurtakaan keskustelua pitäisikö paikkatietojen olla avointa. Toivottavasti keskustelussa käsitellään aikatauluja, käyttöoikeuksia ja tiedon tuottamiseen liittyviä laatuasioita.
- Paras näytteilleasettajien tietoisku pidetään ke 3.11. klo 12:30 alkaen salissa 218.
- Yleensä yrityksille on riittänyt yksi messuosasto. Tekla on päättänyt hajauttaa osastonsa kolmeen osaan. Mielenkiintoista…
Tekla ja Oracle Spatial
Tekla toimittaa Kuopion kaupungille XCity-ratkaisunsa, joka tukee Oracle Spatialia. Jos joku väittää että käyttäjät eivät voi muuttaa ohjelmistotalojen strategisia päätöksiä, niin ehkä olisi hyvä keskustella kuopiolaisten kanssa.
Teknisestä ratkaisusta ei uutisessa puhuta mitään. Mutta oma veikkaukseni on että järjestelmä toimii siten, että Teklan suljetun GISbase tietokannan ja erillisen Oracle Spatial -tietokannan väliin on tehty synkronointi. Tai sitten jotain ihan muuta. Mutta tuskin järjestelmä toimii siten, että MapInfo:lla voisi luoda paikkatietoaineiston Oracle Spatialiin ja sieltä se olisi Teklan XCity:ssä käytettävissä. Valitettavasti.
Paikkatiedon infrastruktuuri -koulutuspäivät
Ensi viikon torstaina (14.10.2010) Inspire-sihteeristö järjestää Paikkatiedon infrastruktuuri -koulutuspäivät. Tilaisuudessa on ohjelman mukaan myös yritysten demoja Inspire-yhteensopivien katselu- ja latauspalvelujen toteteuttamiseksi. Toivottavasti nämä demot olisivat nähtävissä myös paikkatietomarkkinoiden messuosastoilla.
ArcGIS 10 Roadshow
Esri Finland järjestää ArcGIS 10 roadshow:n marraskuun lopulla ympäri Suomea.
Lisäys 10.10.2010:
Helsinki Region Infoshare
Meinasi tärkein unohtua: Helsinki Region Infoshare -hanke avasi verkkosivustonsa. Hankkeessa avataan kuntien tuottamaa numeerista ja tilastollista tietoa. Maksutta kaikille. Saa hyödyntää vapaasti. Sisältää myös kartta-aineistot.
Ja mitenkäs ne muut alueelliset hankkeet? Tampere, Turku, Jyväskylä, Oulu…
Paikkatietojen vallankumous – osa 1
Penn State University:ssä on toiminut jo jonkin aikaa Paikkatietojen Vallankumous Projekti (Geospatial Revolution Project). Tämän kauden ensimmäinen video on ilmestynyt:
Paikkatietoja mediassa
Osallistuin viime torstaina (23.9.2010) ”SPOT ON – Locative Media” -seminaarin. Oli virkistävää olla Suomessa paikkatietoja käsittelevässä tilaisuudessa, jossa a) en tuntenut juuri ketään ennestään b) kukaan ei valittanut että yksityisiä yrityksiä kohdellaan kaltoin/maanmittauslaitos-pitäisi-lopettaa/paikkatiedot-vapaaksi/mulla-on-paha-olo. Seminaarin esitykset voit katsella YLEn Areenassa.
Järjestäjät kehoittivat miettimään jo ennen seminaaria omia kokemuksia ”location service” aiheesta. No ei tullut mietittyä. Menin ihan ilman ennakkoajatuksia, onneksi. Muutaman yön jälkeen rupesin pohtimaan (hidas ja vanha) että mistäs tässä nyt oikein olikaan taas kyse.
Seminaarin aiheeksi oli mainittu ”The focus in the SPOT ON seminar is on location data and its possible uses in journalism and storytelling.” Mielestäni seminaarissa meni kaksi asiaa sekaisin: paikkasidonnaiset palvelut (Location Based Services, LBS) ja paikkatiedot journalismissa/mediassa.
Paikkatiedot journalismissa
Suomessa ei paikkatietoja hyödynnetä journalismissa.
Karttoja näkyy aika monessa mediassa, paikkatietojen hyödyntäminen on aivan eri asia. Kartat (anteeksi kaikki kartografit) ovat vaan paikkatietojen visualisointia. Tärkeätä, mutta vain kuva varsinaisesta asiasta.
Uutisten paikannus
Seminaarissa puhuttiin (ja tweetattiin) paljon uutisten paikannuksesta (geotagging). Mielestäni kaikkiin uutisiin pitää liittää tieto sijainnista. Tämä ei välttämättä ole kovinkaan yksinkertaista. YLE esimerkiksi uutisoi viime viikolla suomalaisten sotilaiden joutumisesta itsemurhaiskun kohteeksi Afganistanissa: uutinen oli Kotimaa-osiossa. Onhan tässä logiikka. Mutta mitkä olisivat uutisen koordinaatit? Afganistanissa itsemurhaiskun tapahtumapaikalla vai Niinisalon varuskunnassa Puolustusvoimien kansainvälisessä keskuksessa?
Yhdet koordinaatit eivät välttämättä riitä. Kesän myrskyuutiset eivät koskettaneet vain yhtä kuntaa. Olisiko parempi kertoa uutisen kattavuusalue? Vai miten uutisten paikkatieto pitäisi muodostaa?
Tutkiva journalismi
Paikkatietojen käyttö tutkivassa journalismissa on kääntämätön lautakasa suomalaisessa mediassa. Paikkatietojen avulla olisi helppoa löytää tilastojen takaa oikeasti mielenkiintoisia asioita. Mutta ei paikkatietojen käyttö ole vielä mitään jokapäiväistä leipää suuressakaan maailmassa.
Visualisointi
Edellä tuli mainittua, että kartat ovat vain visualisointia. Useissa tapauksissa kuva kertoo kuitenkin enemmän kuin tuhat sanaa:
- Federal Express:iä ei voi hyvällä uskollakaan kutsua mediayhtiöksi. Silti heidän maailmankartta saa miettimään.
Toivottavasti ensi kevään vaaleissa joku tekisi vaalien tulospalvelukartan, jossa Keskustan vihreä ei hallitse. Äänestämällä tietysti voi vaikuttaa, mutta jos Suomen kuntien pinta-alat skaalattaisiin asukasluvun mukaan tai edes vaalipiirien koko valittavien kansanedustajien lukumäärän mukaan, niin maailma olisi taas parempi paikka asua. - BBC taas kertoo että koolla on merkityksensä.
Paikkasidonnaiset palvelut
Otsikko on käännökseni Location Based Services (LBS) -termistä. Alkuun termillä tarkoitettiin matkapuhelimella käytettäviä sovelluksia tai palveluja. Älypuhelinten aikakaudella on tietysti vaikea erottaa tietokoneelle tarkoitettu palveluja mobiilipalveluista. Ehkä näytön koko ratkaisee.
LBS-sovelluksista on puhuttu nyt kohta 10 vuotta. Olisikohan nyt jo aika? Ehkä. Paikannuksen teknologiahaaste on kohta ratkaistu: ulkotiloissa GPS ja sisätiloissa 3G / WLAN tukiasemat (esimerkiksi Skyhook). Perustaustakartta-aineiston voi ottaa Googlelta, Microsoftilta tai Nokialta käytännössä ilmaiseksi.
Mutta tuleeko LBS-sovelluksista koskaan menestystarinoita? Ainakin mobile-guru Tomi T Ahonen on todennut jo vuonna 2008 blogissaan että LBS tappajasovelluksia ei ole ollut, ei ole, eikä muuten tule. Kysymys siitä onko navigointi sovellus kännykässä LBS menestystarina on tietysti aiheellinen. Lisätty todellisuus (Augmented Reality) voisi ehkä olla toinen menestystarina, ehkä.
Pitää tietysti muistaa, että monet sovellukset parantuvat oleellisesti, kun niihin lisätään kartta tai sijaintiin liittyviä ominaisuuksia. Mutta pelkästään sijaintiin pohjautuva LBS-sovellus? No way!
Seminaarissa oli puhetta myös paikkasidonnaisista peleistä (Location Based Gaming). Odotamme mielenkiinnolla Shadow Cities julkaisua ja menestystä maailmalla:
Foursquare ja Gowalla perustuvat myös pelaamisen ideaan. Seminaarissa esitettiin, että käyttäjistä suurin osa on 19-35 -vuotiaita miehiä. Siis nimenomaan tietokone-/konsolipelaajia. MOT.
Häh?!
On epäinhimmillistä kirjoittaa näin pitkiä blogi-kirjoituksia. Lukeminen on varmasti vielä karmeampaa. Mutta sain omaa tuskaani helpotettua. Ilmeisesti jaettua tuskaa on helpommin kantaa.
Kaikesta huolimatta lämpimät kiitokset Spot On -seminaarin järjestäjille!
Puhutteleva maailmankartta
FedEx on toteuttanut mielenkiintoisen visualisoinnin eri teemoista.
Kuka toteuttaisi Suomen kunnista?
Tekla Intergraphin käyttäjäpäivillä
Intergraph joutui tulvien takia siirtämään kansainväliset käyttäjäpäivänsä Las Vegasiin. Osallistujia oli reilu 2000 ja näytteilleasettajiakin oli yli 50.
Suomalaisittain mielenkiintoisin näytteilleasettaja oli Tekla. GISCafé.com:n Sanjay Gangal haastatteli Teklan Carl Tayloria: mielenkiintoista on Tekla Structures integroituminen Intergraphin Smart Plant -tuoteperheeseen avoimen rajapinnan kautta. Mitenkähän tuo Tekla Open API™ saataisiin liitettyä muihin Teklan tuotteisiin? Ehkäpä Paikkatietomarkkinoilla kuulemma aiheesta lisää, onhan teemana avoin paikkatieto.
Voisiko Hexagonin toimitusjohtaja Ola Rollén nähdä tässä yhteistyössä suurempiakin synergia hyötyjä asiakkaille? Rollén esiintyminen Intergraphin tilaisuudessa löytyy myös videolta.
Uusi, mullistava käyttöliittymäinnovaatio
Ilman tätä ei ole voinut elää! Pakko saada heti, mutta koska tämmöinen saadaan Suomen markkinoille?
Linkistä kiitokset kollega Mikkoselle.
Apps4Finland – yleisöäänestys käynnissä
Apps4Finland -kilpailutyöt on julkistettu ja yleisöäänestys on alkanut.
Mukana on 30 kilpailutyötä muutamassa eri sarjassa. Arviolta kolmasosassa on joku sijaintiin tai paikkatietoihin liittyvä asia.
Vapaan lähdekoodin paikkatietoportaalit
Netin uutisvirrasta poimittua:
- Maanmittauslaitos julkisti Paikkatietoikkunan avoimena lähdekoodina. Paikkatietoikkunan avoimen lähdekoodin julkaisu, 14.6.2010)
- EU:n komissio avasi tarjouskilpailun paikkatietoportaalin toteuttamiseksi (Development of the technical components of the INSPIRE geo-portal at European Union level, 28.7.2010)
- Vain yksi pieni huomio tarjouksen dokumentaatiosta: ”Proposals making use of open source software will be evaluated positively.”
- Esri julkaisee Geoportaali laajennoksen avoimena lähdekoodina (Geoportal Extension to Become Open Source, 7.9.2010)
Kuinkas sitten kävikään?

