Paikkatieto-osaajan uudet haasteet

Muutamat henkilöt ovat kyselleet, että löytyykö paikkatieto-osaajalle Suomesta haastavia työtehtäviä. Itselleni on kyllä kasaantunut riittävästi haasteita, mutta ajattelin sitten hiukan katsoa löytyisikö työpaikkoja paikkatietoalalta. Ja kyllähän niitä löytyi.

Ensimmäiseksi tulee mieleen katsoa kaupallisten toimijoiden (Uratie, Oikotie, Uranus) tarjonta. Tulos oli hämmästyttävä, ainoastaan yksi työpaikka tarjolla (GTK:lla toimialapäällikön tehtävä, sinänsä hyvin mielenkiintoinen työpaikka).

Seuraavaksi päätin koettaa työvoimaviranomaisten palvelua (mol.fi). No, johan löytyi. Tätä kirjoittessa löytyi 22 avointa työpaikkaa hakusanalla paikkatieto. Kaikki paikat eivät luonnollisesti ole paikkatietoasiantuntijan paikkoja, mutta tavalla tai toisella työtehtävät tai työnantajat liittyvät paikkatietoihin. Ei huono tulos viranomaisten ylläpitämältä palvelulta.

Mielenkiintoisin havainto oli Vantaan kaupungin Teknikkan huiput -ohjelma. Lamasta huolimatta aikovat palkata opiskelijoita harjoittelijoiksi. Hienoa, että opiskelijoille vielä löytyy harjoittelupaikkoja. Elävästi muistan edellisen laman ajoilta, jolloin Kauniaisten kaupungin mittamiehen paikkaa haki useampikin teekkari. Yhtenä edelletyksenä työpaikalle oli oma polkupyörä: mittausautoon ei mahtunut koko ryhmä, joten nuorimmaisen olisi poljettava pyörällä perässä. Taitaa kyllä olla edelleen niin, että polkupyörä on autoa nopeampi liikkumisväline Kauniaisissa. Paikan taisi saada JoonaM, vai miten se meni?

Sovelluskehittäjille näyttää löytyvän töitä Logicasta, tosin Academic Work -yrityksen kautta. Ja jos muutto Pohjanmaalle kiinnostaa, niin pieni kasvava paikkatietoalan yritys etsii uusia kykyjä (samma på svenska ;-))

Advertisement

Posted on 03.02.2010, in Yleistä. Bookmark the permalink. 4 kommenttia.

  1. Haasteita toki löytyy, esim.

    Haemme innostunutta sovelluskehittäjää osaksi Location Based Solutions -yksikköämme. Keskeisin osa työstä on asiakaskohtaisten paikkatietojärjestelmäprojektien toteuttaminen, joihin useimmiten liittyy karttakäyttöliittymä.

    Lisätietoja: http://www.logica.fi

  2. Kiitos, Pekka, (maksamattomasta) mainoksesta. Hakuilmoituksemme löytyvät myös omilta sivuiltamme, http://www.logica.fi/avoimet+työpaikat/400007672

  1. Päivitysilmoitus: Vuoden 2010 kirjoitelmat « Paikkatieto

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: