Blogiarkistot
Drooneilla kartoitusta
Drooneja hankitaan nyt kovin kiivaasti ja jossain vaiheessa niistä lienee myös oikeasti hyötyä. Itse pääsin rakentelemaan drooneja jo FOSS4G:ssä Soulissa vuonna 2015 (mihin tämä aika oikein menee). Vaikka paikalla oli ankara sotilaallinen valvonta, niin drooni jäi maahan. Kolmessa vuodessa markkinat ovat kehittyneet siten, että ihan kelvolliseen lopputulokseen pääsee kuluttajatason laitteilla: käytettynä 500+ euroa ja uutena hankitut 1500+ euroa.
Mutta drooni itsessään ei riitä, vaan otetut kuvat pitää saada jotenkin lähtömateriaaliksi kartoista varten. Tähän on jo muutaman vuoden ollut kehitteillä avoimen lähdekoodin ratkaisu – OpenDroneMap. Otin viikonloppuharrastukseksi kokeilla olisiko ohjelmistosta mihinkään ja hämmästyin melkoisesti!
Kuvaukset
En nyt erityisesti saanut lupaa hankkia omaa droonia, joten piti rimpauttaa kaverille. Dimensiumin pojat lupasivat auttaa, kun heillä sattuu oleman tuollainen kuluttajille tarkoitettu drooni hyllyssä. Ja osaamista riittävästi (ehkä jopa liikaakiin tämmöiseen harrasteluun).

Kuvaaja valmiina ohjeistamaan droonia suorittamaan tehtävää
Sitten vaan suunniteltiin kuvausalue kännykällä, laitettiin kännykkä ohjaimeen kiinni ja suoritettiin kuvaus: 10 min ja 187 kuvaa oli valmiina muistikortilla. Noh, ei se nyt ihan noin helposti mennyt 😉

Drone Mapping – Command and Control Dashboard
Kuvia otettiin noin 80% peitolla, joten oletuksena tietysti oli, että tuloksena voisi tulla jonkinlainen ortokuva.

Otetut kuvat ja niiden GPS tietoja
Kuvien prosessointi
Joskus olen ortoilmakuvia pyöritellyt, joten teoriassa ainakin minun pitäisi tietää kuinka edetään. Aluksi on tietysti hyvä asentaa ohjelmisto, siihen saa joskus kulumaan aikaa ja kahvia. Valitsin helpon tien ja otin alustaksi Ubuntun Amazonin pilvessä: Windowsin kanssa olisi varmaan saanut tuhrattua kahvia enemmän. Yllättäen ohjelmisto (WebODM) asentui ilman ongelmia (alle 20 min) ja nyt jäi tehtäväksi vain ladata kuvat palveluun. En jaksanut ruveta miettimään mitään suurempia parametrejä tai kuvien orientointia yms. Eiku kuvat sisään ja kone pyörimään.
Ja hieman reilun 2 tunnin prosessoinnin jälkeen minulla oli valmis ortoilmakuva käytettävissä.

Ortokuva tarkasteltuna OpenStreetMap:n kanssa
Ortokuvan lisäksi WebODM tuotti myös pistepilven ja sitä voi suoraan tarkastella web-käyttöliittymässä.

Droonin kuvista muodostettu pistepilvi
Kivat web-käyttöliittymät ovat tietysti mukavia demoja, mutta aineistot pitää tietysti saada jatkokäsittelyä varten. Valikoima eri tiedostoformaateista lienee riittävä:

Aineistojen lataus jatkokäsittelyä varten.
Kaikki aineistot vievät tilaa noin 2 Gt, joten en nyt niitä erityisesti laita yleiseen jakeluun. Ortokuvasta (104 Mt) voi olla enemmän kiinnostusta. Aukeaa ihan kivasti QGIS:ssä.
Jos unohdin mainita, niin WebODM ja muut OpenDroneMap-ohjelmistoperheeseen kuuluvat ohjelmistot ovat avointa lähdekoodia. Niiden käyttö on vapaata ja monessa tapauksessa hyvin edullista. Mikä on sinun syysi käyttää kaupallisia, suljettuja ohjelmistoa droonien kuvamateriaalien prosessointiin?